Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Talvitapahtuma kutsuu väkeä ulkoilemaan Ränssin kievariin

Tikkakosken kyläyhdistys järjestää yhdessä muiden toimijoiden kanssa talvitapahtuman Ränssin kievarissa sunnuntaina 9.3. klo 11–16.
Ränssin ulkosauna on lämpimänä ja avantoon saa pulahtaa halutessaan.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Tapahtumaa ovat kyläyhdistyksen lisäksi järjestämässä Ränssin kievari, Vesaiset, Fiilinkiä ja Palokan Riento.

Kaikille avoimessa talvitapahtumassa on porrastetusti ohjelmaa. Piha-alueelta löytyy klo 11–13 mahdollisuus testata liukulumikenkiä ja puuhata Palokan Riennon puuhapisteellä. Muskari Sanni laulattaa ja leikittää sisällä kievarin pirtissä klo 11.15– 11.45. Piha-alueella on koko tapahtuman ajan Vesaisten visailupolku kierrettävissä sekä pulkkamäki vapaassa käytössä. Tuokaa mukana omat mäenlaskuvälineet. Ränssin pihasauna on lämpimänä klo 13– 16 ja toimii sekasauna periaatteella. Miehillä ja naisilla on omat pukukopit. Mukaan tulee ottaa omat uimapuvut/housut, pyyhkeet sekä laudeliinat. Ränssin avantoon pääsee halutessaan pulahtamaan omaan tahtiin. Kyläyhdistyksen kioskista voi ostaa makkaraa ja lämmintä juomista. Kioskissa käteismaksu.

Muskari Sanni laulattaa ja leikittää pirtissä.

Tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita ja toiminta on maksutonta.

Muita juttuja

Tikkakoskelainen Taavetti Tossavainen (14) suoriutui hienosti hiihdon Hopeasomman

Ensimmäisen kerran pääsin lentokoneen matkustajaksi 1950-luvun puolessa välissä,

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Kaksi nuorta koululaista ovat matkalla kouluun reput selässään. Luotu tekoälyllä.

Koulun loppuminen vie alueelta kuin alueelta elinvoiman

Liinalammin asukastilaisuudessa 23.9. käsiteltiin koulun lakkauttamista, mikä herätti suurta huolta. Sivistyslautakunnan päätös tehtiin ilman asukkaiden kuulemista, uhaten koko alueen elinvoimaa.

Alisa Virtanen valmistautuu ensi kesän arvokisoihin

Palokkalainen huippujuoksija Alisa Virtanen valmistautuu kesän arvokisoihin, joissa tavoitteena on jatkaa viime kauden menestystä ja edustaa Suomea kansainvälisillä areenoilla.
Kalle Tossavainen kaksi kultamitalia ja yksi hopea kaulassaan, punaiset sukset ja sauvat käsissään.

Kalle Tossavaiselle tupla Suomen mestaruus, hopea sekä valinta EYOF-kisoihin

Tikkakoskelainen hiihtolupaus Kalle Tossavainen nappasi nuorten SM-hiihdoista kaksi kultaa ja yhden hopean. Huippusuoritukset toivat hänelle myös paikan EYOF-kisoihin.