Helsingin Paavalinkirkossa järjestetään maaliskuun alussa tekoälymessu, joka on pitkälti tekoälyn toteuttama. Messu on osa Paavalinviikko-nimistä tapahtumaa, jossa katsotaan myös elokuvia ja keskustellaan niistä. Tekoälymessun onkin tarkoitus olla osa kokonaisuutta siten, että se herättäisi keskustelua tekoälyn merkityksestä myös seurakuntaelämässä. Tekoälyä kun voi hyödyntää puheiden kirjoittamisessa siinä missä musiikin kuin kuvien luomisessakin, niin Paavalin seurakunnan papit ovat päättäneet tutkia mahdollisuutta myös messunkin osalta.
Pakko myöntää, että pelkkä ajatuskin tekoälyn toteuttamasta messusta tuntuu itsestäni epämiellyttävälle. Tekoäly kun hyödyntää kaikkea nettiin laitettua muiden tekemään ja kasaa niistä ”uutta”. Tietyssä mielessähän tekoäly on plagiointia, kun se käyttää kyselemättä muiden omaa, olipa kyse musiikista, kuvista tai kirjoituksista. Mitään, mitä tekoäly toistaiseksi tuottaa ei ole uutta tai sen itsensä kehittämää, ja sen kyllä huomaa. Esimerkiksi tekoälyllä tehdyt kuvat ovat luonnottoman oloisia. Kirjoitukset sen sijaan ovat yleismaallista, näennäisesti kivan kuuloista mutta sielutonta höttöä. Toki tekoälyllä voi kehittää ideoitaan paremmiksi antamalla sille ohjeita, mutta edelleenkin lopputulos on pinnallista ja epäinhimillistä.
Ja juuri tämä ihmisyyden puute tekee siitä pahemman kuin se, että ohjelma käyttää muiden tekemää sumeilematta hyödyksi. Toki tekoälyllä on hyötynsä ja paikkansa maailmassa nyt ja tulevaisuudessakin. Näkisin hyödyn kuitenkin niissä yhteyksissä, joissa se nopeuttaa käsiteltäviä prosesseja, joita on työlästä toteuttaa ihmisvoimin. Jumalanpalvelus, jonne ihmiset kokoontuvat kokemaan pyhää ja Jumalan läsnäoloa ei kuitenkaan ole sille sopiva paikka. Jumalanpalveluksessa on kyse ihmisten välisestä yhteydestä ja kääntymisestä Jumalan puoleen. Mekaanisesti asioita lateleva tekoäly voi varmaan parhaimmillaan päästä lähelle jäykästi toteutettua messua, mutta edes pienintä ihmisyyden rahtua se ei kuitenkaan kykene tavoittamaan.
