Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Melodisen kitaramusiikin ilta 7.11.

Syksyn pimeyteen tuo valoa kun Melodisen popin Musaklubin teemana on marraskuussa kitarayhtyeiden tuottamia aarteita 1960-luvulta.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

The Shadows aloitti uransa Cliff Richardin säestys yhtyeenä jo 1958, mutta ensimmäisen hittinsä bändi sai vasta 1960 kun Apache kappale valloitti maailman. Eiköhän sekin kuulla myös Popparissa. Hyvin nopeasti yhtye aloitti myös lauluhommat joten valtaosa Musaklubin illasta tulee olemaan laulukappaleita Cliffin, Ricky Nelsonin, Elviksen ja monien brittibändien ohjelmistosta. Illan solistivieraana Musaklubin vakiosolisti Inkku, joka on omalla alueellaan balladeissa ja melodisessa rytmimusiikissa. Kun yhtyeeltä tällä kertaa puuttuu kosketinsoittaja, on illan kokoonpano teeman mukaisesti kitarayhtye johon vahvistuksena saapuu Shadows-spesialisti Eki Paananen kaikukitaroineen. Popparibändissä Juha Ahtilinna, Pepe Hämäläinen, Juha Murtolahti, Eki Paananen ja Veksa Nyberg. Ravintola Poppari perjantaina 07.11. klo 19.00-21.00.

Muita juttuja

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Jyväskylän tyttöpainijoille värisuora Tallinnasta

Jyväskyläläiset painijat saavuttivat erinomaista menestystä viime viikonloppuna Tallinnassa Euroopan suurimmassa painin junioriturnauksessa Tallinna Openissa.

Meillä Tikkakoskella

Kevään käynnistää paitsi mennyt vappu, myös TiVoLin kevätnäytös...

Musaklubi goes Beatles 1.5.

Mikä olisi parempi tapa jatkaa vappupäivän viettoa kuin melodisen popin Musaklubin teemailtaa Beatles-musiikin klassikoita kuunnellessa Popparissa.