Mutta samalla myös valtava kiitollisuuden tunne täyttää mielen, kun saa maistella hyvän Jumalan kasvattamaa kesän satoa. Jo juhannukselta alkaa tämä nautinto kun ensimmäiset saunavastat ja kotimaiset mansikat tuovat iloa elämään. Seurakuntamme laitamilla muun muassa Nyrölässä on monta tilaa, jossa kasvaa vehreitä vihanneksia, muhkeita juureksia, makeita marjoja ja kauniita kukkasia ja jopa hunajaa. Näitä ahkeria maanviljelijöitä kohtaan tunnemme suurta kunnioitusta. On suuri ylpeys saada nauttia itse ja tarjota toisille aitoja lähituotteita. Tänä vuonna omenasatoakin taidetaan saada runsain mitoin joten omenapuristamoon on useampi reissu tiedossa. Metsien luonnonmarja- ja sienisadosta olemme saaneet nauttia runsain mitoin, mikä suuri kiitoksen aihe!
Kesän aikana seurakunta on järjestänyt ihania seurakuntailtoja ympäri pitäjiä joissa olemme saaneet olla mukana.
Niissä huomaa miten tärkeä rooli myös vapaaehtoisilla on. Valtava ilo on saada kuunnella muun muassa muusikoita, jotka harrastuksenaan saattavat hoitaa kanttorin tehtäviä näissä illoissa.
Myös yhdessä kesäillassa saimme kuulla uskon ilon täyttämää senegalilaista kvartettia tämä tunnelma jäi pitkään soimaan mieleen.
Jumalanpalveluksia on toki järjestetty kaikissa kirkoissa myös kesäaikana niissä useasti konfirmaatio jumalanpalveluksia joissa nuoret saavat polvistua alttarikaaren ääreen ja tunnustaa uskonsa.
Juuri nyt on alkamassa seurakuntien arkinen toiminta kaikissa seurakuntapiireissä. Toimintaa on paljon, varmasti jokaiselle löytyy sopivaa tekemistä tai ryhmä jossa saa vain hiljentyä ja rukoilla.
Viime aikoina myös mieltä on kuohuttanut valtavan suuret asiat maailmalla sodat jatkuvat ja raaistuvat koko ajan väkivallan teot ja luonnonkatastrofit täyttävät uutisotsikot. Apuamme tarvitaan ympäri maailmaa.
Me saamme täällä toistaiseksi vielä olla ja elää rauhan kaltaisissa olosuhteissa joten meidän on syytä kiittää ja rukoilla niiden puolesta jotka kärsivät tällä hetkellä ja auttaa sen mitä voimme.
Myös tässä omassa seurakunnassamme on paljon mietittävää tällä hetkellä. Viime viikolla saimme yllättäen kuulla että seurakuntamme uusi johto on tehnyt virkamiespäätöksen, jonka mukaan koko seurakunta liittyy Pride- kulkueeseen.
Tämä satutti. Meitä on paljon, jotka haluaisimme elää Raamatun oppien mukaan. Ihmisarvo kuuluu kaikille, Jumalan edessä olemme kaikki tasa-arvoisia, mutta meidän ei tule hyväksyä ja ruokkia asioita, jotka Raamatussa katsotaan vääräuskoiseksi.
Voi hyvänen aika minkälaisia aikoja me nyt elämme
Viikottain saamme lukea erilaisista uutisista, jotka tuovat uusia synkkiä pilviä taivaallemme.
Sodat, järkyttävät väkivaltatapahtumat, luonnonkatastrofit.
Nuo edellä mainitut asiat ovat surullisia ja koskettavat meitä kaikkia. Raamatun Ilmestyskirja kyllä jo meitä näistä kaikista on varoittanut.
Samoin olemme saaneet lukea Raamatusta kuinka lopun aikoina:
”Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä tervettä oppia vaan haalivat itselleen opettajia omien halujensa mukaan tyydyttääkseen korvasyyhyään. He kääntävät korvansa pois totuudesta ja eksyvät taruihin.” (2. Timoteuskirje 4:3–4)
Tätä on mielestäni Sateenkaariaate, etenkin sen avioliitto käsityksen ja luonnottoman seksuaalisuuden korostamisen vuoksi.
Viime viikolla saimme yllättäen tiedon, että koko Jyväskylän luterilainen seurakunta osallistuu Pride kulkueeseen.
Miten tämä voi olla mahdollista? Virkamiespäätöksenä tehty päätös julistetaan koskevan koko seurakuntaa, mikä ei pidä paikkaansa. Meitä seurakuntalaisia, luottamushenkilöitä ja seurakunnan työntekijöitäkin, joille tämä asia on todella suuri järkytys, on paljon.
Me haluaisimme Uskoa ja elää niin kuin Raamattu meitä opettaa.
Mutta meidän kirkko maallistuu päivä päivältä ja mitään Jumalan luomaa ei enää pidetä alkuperäisessä arvossa.
Miksi uusi johto seurakunnassamme toimii näin?
Tuntuu pahalta. Virkamiesten ja seurakunnan johtajien tulisi olla koko seurakunnan edustajia ja arvostaa myös meidän mielipidettä, jotka haluaisimme pidättäytyä Raamatun opetuksessa.
Eikä julistaa koko seurakunnan liittymistä pride-kulkueeseen.
Olen kyllä joutunut kokemaan paljon ikävää kohtelua nykyisessä kirkkovaltuustossa yhden vahvan ja ylimielisen ryhmän taholta.
Itse kuulun alkuperäiseen puolueettomaan seurakuntaväen ryhmään kirkkovaltuustossa ja meidän koko ryhmän vahva mielipide on, että tässä on toimittu todella väärin, me emme halua osallistua tällaiseen seurakunnan markkinointiin.
Ja uskon vahvasti, että muissakin ryhmissä on osa joiden omatunto ei salli tällaista toimintaa.
Mutta uskon, että kaikki mitä tapahtuu ei ole Jumalasta, joten rukoilen Hyvän Jumalan siunausta ja enkeleitä kaikille.

