Syksyn ihanuuksiin kuuluvat kuulaat illat, viileät aamuisen usvan henkäykset, tihkusateet ja puiden väriloisteet. Siihen kuuluvat myös tuumailut: mennäkö ulos vai jäädäkö harmittelemaan ja odottamaan parempaa ulkoilusäätä.
Joen turinointia
Umpeutuva polku joen rantatöyräällä kertoo vaisun aavistuksen menneistä kulkijoista. Tällaisia polkuja löytyy paljon kotiseudultammekin. Mielessään voi kuvitella, kuinka näitä kinttupolkuja ihmiset ovat kulkeneet vuosisatojen ajan, syrjäseuduilta kylälle ja taas takaisin.
Jokiranta ohjasi kulkijaa. Sata tai kaksisataa vuotta sitten arkinen elämä oli raskasta ja jokapäiväistä arjen haasteista selviytymistä. Osittain ihmisten ajatuksetkin olivat myös sen mukaisia.
Tämän päivän retkeilijällä on aikaa nauttia koskien turinoista ja syksyisin viilenevän veden haikusta. Kulkijalle rannan sammalikosta löytyvä muutama kullankeltainen kantarelli tai kopallinen suppilovahveroita suo mahdollisuuden nautinnolliseen ateriaan.
Muitakin ihanuuksia löytyy, kuten saukon polku joenpenkalta pesäkololle. Kulkijan retken elämykseen voi riittää myös pirteän hömötiaisen melankolinen piipitys mahtikuusen latvustossa. Kaikkea tätä kruunaa sanomattoman hieno, rauhoittava hiljaisuus ja syksyinen vanhan metsän tuoksu!
Talven tullen levoton virta kahliutuu jäiden syleilyyn ja vaikenee. Kannen alla salaperäinen solina jatkuu kevääseen saakka, jolloin alkaa taas vuolaiden sulamisvesien juoksu, kohisten ja rantatörmissä kumuten.
Jos edellä kuvattua elämystä etsit, sellainen löytyy vaikkapa Tikkakosken Kalmujoelta.
Kurppako se oli?
Mikä punaruskea lintu römpsähti lentoon melkein jaloista kosteassa metsänpainanteessa? Vain siipien suhahdus ja pako metsän sylin syyskuiseen hämärään.
Säikyttelijäksi osoittautui vanha tuttava lehtokurppa, tuo mystinen pitkänokka, matojen ja toukkien tonkija, körmyniska! Varsin salaperäinen lintu, sillä usein käy niin, että ihminen voi metsässä tepastella vain muutaman metrin päässä maassa kyhjöttävästä linnusta sitä huomaamatta.
Kysymys ei ole tuolloin siitä, etteikö lintu näkisi ihmistä, vaan siitä, että se luottaa suojaväriinsä ja havaintokykyynsä. Näköaisti on todella hyvä, sillä linnun suuret silmät sijaitsevat lähellä päälakea ja näkökenttä on peräti 360 astetta.
Lehtokurpasta on sanottu, että se on maailman hitaimmin lentävä lintu. Keväisessä soidinlennossa nopeus on vain n. 8 km tunnissa. Jos pääset seuraamaan sen lentoa, näyttää kuin sillä olisi vaikeuksia pysytellä ilmassa, tuolla pikkusen punkerolla, sympaattisella räpyttelijällä!
Sen kevätsoitimessa on muutakin hauskaa, kuten mystistä kurnutusta ja ”psit”- ääntelyä toistuvalla, noin kilometrin pituisella kierroksella.
Emolinnulla on lisäksi mielenkiintoinen äidinvaistoon liittyvä tapa: vaaran uhatessa se voi ottaa poikasen jalkojensa väliin ja viedä se kauemmas turvaan. Itsekin olen tällaisen hienon havainnon tehnyt.
Pihlajan taakka ja lumen määrä
Tänä vuonna on pihlajissa ollut paikoin runsaastikin marjoja. Vanhan kansan ennusteissa on pihlajanmarjasadosta kaksi täysin erilaista sanontaa. Yleisin lienee sellainen, että ”pihlaja ei kanna kahta taakkaa” eli jos pihlajanmarjoja on syksyllä paljon, on lunta tulevana talvena vähän.
Toinen sanonta on, että ”runsas marjasato tietää kovaa, pitkää ja runsaslumista talvea”. Tämän ennusteen taustalla on uskomus luonnon viisaudesta ja huolenpidosta: marjoja riittää eläimille silloinkin kun on runsasluminen ja kylmä talvi.
Palataan Palokan runsaslumiseen talveen vuonna 2021-22. Huhtikuun alussa oli lunta vielä 86 cm. Ja mikä huomionarvoista, syksyllä oli todella runsas pihlajanmarjasato. Ainakin tuona talvena jälkimmäinen kansanviisaus piti hyvin paikkansa.
Kansanviisaudet ovat sikäli mielenkiintoisia, että niiden tulkinta voi vaihdella: ”suattaapi olla niin tai suattaapi olla näin!” Mutta nyt odotellaan, kumpi viisaus marjasadon ja lumen suhteesta pitää tulevana talvena paikkansa.
