Kolumnit ja mielipiteet

Kati Jansan profiilikuva keltaisella taustalla.

Toivoa. Sanoja. Tekoja.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko juhlistaa tänä vuonna sivistystä, kulttuuria ja julkista hallintoa ”Sydämen sivistystä 750 vuotta”-tunnuksella.
Johanna Kaihlavirran profiilikuva keltaisella taustalla.

Vapaaehtoisen vuoden alku

Kuinka vapaaehtoisen vuosi alkaa? Voisin sanoa, että vauhdikkaasti.
Jari Blomin profiilikuva keltaisella taustalla.

Hiihtokansaa

Me suomalaiset kuulumme epäilemättä maailman innokkaampien penkkiurheilijoiden joukkoon. Olemme asiantuntevaa urheilukansaa ja harrastamme kiitettävästi liikuntaa.

Ilon palsta | Innostu, Liiku, Onnistu!

Olen Heli, aikuisopiskelija Humanistisesta ammattikorkeakoulusta Jyväskylästä.

Remonttia tekemään

"Tämä vastaaja oli töykeämpi mies, hän puhui isoon ääneen ja sanoi, että putkistot pitää kuvauttaa kahden vuoden välein."
Toimi Kankaanniemen profiilikuva keltaisella taustalla.

Kylmiä mietteitä sähköstä

Tulevaisuus näyttää epävarmalta. Sähkön hinnan rinnalla kiinnostaa sen saatavuus. Näkymä ei ole rohkaiseva.

Älyä tekemässä

Kaikki tuntuvat nyt olevan kovasti niin sanotun tekoälyn perään. Siis semmoisen, joka korvaa ihmisen oman älyn.
Johanna Kaihlavirran profiilikuva keltaisella taustalla.

Joululomalta demokratiaan

Demokratia mielletään usein vaaleiksi, mutta oikeastaan demokratian ydin on keskustelu.
Jari Blomin profiilikuva keltaisella taustalla.

Valoa kohti

Toivotaan, että tämä vuosi tuo valoa niin maailman politiikkaan kuin kotimaan talouden taantumaan.

Ajan kulku

Joulun aika ja vuoden vaihtumisen aika ovat ajankohtia, joihin voi liittyä usein oman elämän arvioinnin aikaa.
Nämä artikkelit loppuivat valitettavasti tähän.