Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Ilon palsta | Innostu, Liiku, Onnistu!

Olen Heli, aikuisopiskelija Humanistisesta ammattikorkeakoulusta Jyväskylästä.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Minulla on tavoitteena valmistua muutaman vuoden sisällä yhteisöpedagogiksi järjestötyön suuntautumisopinnoista. Opintoihini kuuluu neljä 240 tunnin työharjoittelujaksoa, joista toista harjoittelujaksoani pääsin suorittamaan Palokan ilolle. Tämän harjoittelun tavoitteena on ollut perehdyttää minut seuratoimintaan.

Voimistelu oli minulle aiemmin tuntematon laji, mutta ryhmäliikunta sitäkin tutumpi, olen toiminut viisi vuotta liikunta-alalla ja kouluttautunut personal traineriksi sekä oppinut työnohessa ryhmäliikunnan ohjauksen salat.

Palokan ilolla opin hurjasti uusia asioita; kehityin ammatillisesti mm. olemalla mukana toisten ohjauksissa ja toimimaan apuohjaajana eri-ikäisten ryhmissä. Pääsin myös syventämään ymmärrystäni rahoitus- sekä hanketoiminnasta seurassa. Lisäksi olin mukana erilaisissa tapahtumajärjestelyissä. Miten ihanan kamalaa olikaan päästä juontamaan mm. IloCup- Joulunäytös- ja Gym for Life -tapahtumissa. On ollut myös huikeaa oppia ripaus lajista, josta en aiemmin tiennyt juurikaan mitään. Nähdä voimistelijoiden jännitys ennen kisasuoritusta, kokea kylmiä väreitä nostattava musiikki, upeat koreografiat sekä kaikki se kannustus niin valmentajilta, yleisöltä kuin kanssavoimistelijoiltakin.

Kaikki nuo kohtaamiset eri ikäisten ihmisten kanssa ovat olleet mieleenpainuvia. Päällimmäisenä ihanat seniorirouvat, nauravaiset taaperot, energiset salitreenaajat sekä tiistaisen Äijähuoltamon hervoton meininki. Puhumattakaan kohtaamistani nuorista, jotka ovat omistautuneita voimistelulle ja tanssille.

Palokan ilon arvot; ilo laatu ja osallisuus näkyvät todellakin jokapäiväisessä tekemisessä. Hyvinvoinnin ja osallisuuden tuottaminen ilon kautta on ollut myös itselleni tärkeä arvo näinä vuosina, kun olen toiminut liikunta-alalla. Toimiva työyhteisö on tärkeä kivijalka työssä jaksamisessa ja viihtymisessä. Tuoreen kokemukseni mukaan, tämä kivijalka on todella vahva tässä seurassa. Mielestäni lause, työ liikuntaseurassa on positiivisen tekemisen paikka, kiteyttää hyvin työn luonnetta. Mikä hienointa, minulla on mahdollisuus päästä tarpeen tullen pitämään tunteja myös tulevaisuudessa. Toivottavasti kohtaamme taas, Ilon jumpparit, tunneilla Palokan ilossa!

Muita juttuja

Avainnippu singahtaa pois näkyvistä vihreän taustan edestä. "Pikkujuttu" huomauttaa kynällä kirjoitettu lause.

Luonto puhuu meille paljon, huomataanko sitä…?

Joonas Könttän profiilikuva keltaisella taustalla.

Merkit Jyväskylän vaikean talous- ja työttömyystilanteen kääntymiseksi ovat

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Veikko Nyberg soittaa bassokitaraa ja näyttää viihtyvän soitin kädessään.

Jyväshoviin

"Matti Puurtinen oli lähtenyt Turkuun kapellimestariksi ja Jose Castello työn perässä Ouluun, joten 1975 alusta oli vähän sekalaisia kokoonpanoja joissa tuli soiteltua..."
Harakka pyörähtää ilmassa valkopäiset siivet levällään.

”HOH, HOH, TALVIKIN ON JO PUOLESSA!”

Paavalin päivänä (25.1.) talvi on perinteisesti puolivälissä – mutta mitä kertovat säätilastot ja vanhan kansan uskomukset? Entä onko lumipeite todella ohentunut viime vuosikymmeninä?

Liikuntakeskus Klub1 Palokka avataan 12.8. klo 12!

Liikuntakeskus Klub1 avaa toisen liikuntakeskuksen Palokkaan viikon kuluttua. Liikuntakeskus avataan entisen Terran tiloihin, Palokanorsi 12.