Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Kesä täynnä juhlan tuntua!

Olemme saaneet viettää kesän ensin vähän viileämmissä ja sitten jopa helteisissä tunnelmissa. Kesään on mahtunut monenlaista tapahtumaa joista päällimmäisenä minulle ainakin nousevat nuo ihanat konfirmaatiotilaisuudet.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Nuoret ovat saaneet ehkä yhden elämänsä tärkeimmän kokemuksen kun ovat saaneet viettää rippileirillä aikaa toisten nuorten kanssa ja seurakunnan työntekijät ovat varmasti tehneet parhaansa heidän viihtymiseksi näillä leireillä.

Konfirmaatiojuhlia on sitten saatu viettää kirkoissa ympäri Suomen ja miten mahtavalta onkaan tuntunut mennä kirkkoon kun kaikki paikat ovat ääriä myöten täynnä!

Olen saanut itsekin osallistua useaan konfirmaatio jumalanpalvelukseen ja ilokseni olen huomannut että niihin on tehty myös uusia kaavoja. Musiikilla on iso merkitys ja toki sillä että pappi kertoo menneestä leirikoulusta ja nuorten ajatuksista. Sydäntäni on myös lämmittänyt se että jumalanpalveluksen alussa pappi antaa vielä ohjeistusta nuorille kertoen jumalanpalveluksen kulusta ja antaen samalla vielä hellästi käyttäytymisohjeita.

Nuo valkopukuiset nuoret saavat sydämeni heltymään ja ajattelemaan heidän puolesta kaikkea hyvää suljen heidät kaikki rukouksiini, että he pysyisivät hyvän Jumalan tiellä.

Erilaisia kesäjuhlia on taas perinteiden mukaisesti vietetty Suomessa ja niistä olen jäänyt kaipaamaan Ylen taltiointeja miten tuntuisikaan hyvältä jos joka sunnuntai kun tällaisia kesätapahtumia meillä on Suomessa järjestetty niin saisimme vaikka sen jumalanpalveluksen nähdä televisiosta tai kuulla radiosta.

Täällä omassa seurakunnassamme on toki ollut pienimuotoisia kesäjuhlia, ihanat nuotioillat kokoavat yhteen seurakunnan jäseniä ja niissä tunnelma on ihana..

Erilaiset perhejuhlat täyttävät monen suomalaisen kesää saamme nauttia niin vihkitilaisuuksista kun syntymäpäivistä, meidänkin perhepiirissä vanhin lapsenlapsemme saavutti maisterin tutkinnon jota saimme juhlistaa alkukesästä ja loppukesästä esikoisemme Tarja vietti 60-vuotisjuhlaansa!

Nyt tässä kauniissa syyssäässä ajatukset siirtyvät jo tulevaan.

Seurakunnissa alkaa Normaali ohjelmatarjonta meille kaikille löytyy varmasti joka viikolle jotain yhteistä tekemistä. Itselleni tärkeimpänä edelleen on nuo sunnuntaiset Jumalan palvelukset.

Nyt kun Jyväskylän seurakunta on laajentunut ja meille on samaan seurakuntaan lukeutunut useita eri kirkkoja ympäristöstä niin siinäpä onkin meille yksi tavoite vierailla vuorotellen sunnuntaisin jokaisessa seurakuntamme kirkossa. Kirkot ovat jo sinällään nähtävyys ja jokaisessa kirkossa myös Jumalan palvelus on saatu oman näköiseksi.

Meidän perhe vieraili viime sunnuntaina Toivakan kirkossa ja siellä saimme kyllä tuntea olevamme todella tervetulleita, kiitos toivakkalaisille kauniista syyskesän messusta.

Näillä jumalanpalvelus matkoilla voimme muistaa koko maailmaa sen kauheita sotia ja ennen kaikkea niitä ihmisiä jotka tekevät isoja päätöksiä että he osaisivat tehdä rauhan tähän maailmaan. Jumala siunatkoon meidän kaikkien toimet että pystyisimme auttamaan sodassa kärsiviä omalta osaltamme.

Toivotan kaikille kaunista syksyä ja hyvän Jumalan siunausta sekä tietysti paljon enkeleitä matkaan mukaan!

Muita juttuja

Joonas Könttän profiilikuva keltaisella taustalla.

Merkit Jyväskylän vaikean talous- ja työttömyystilanteen kääntymiseksi ovat

Tekoälyllä tiivistetyn Palokka-lehden kansikuva. Sini-violetti liukuväri taustoittaa kuvitusta tekoälyn tiivistämisoperaatiosta.

Lue tekoälyn tiivistämä lehden sisältö. Linkeistä pääset myös

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Älyä tekemässä

Kaikki tuntuvat nyt olevan kovasti niin sanotun tekoälyn perään. Siis semmoisen, joka korvaa ihmisen oman älyn.

Kotimaista sydämellä – Melli EcoDesign toi vastuullisen muodin Palokkaan

Jyväskyläläinen lasten- ja naistenvaatebrändi Melli EcoDesign tunnetaan vastuullisista arvoistaan ja laadukkaista, ekologisesti valmistetuista vaatteistaan.

ChatGPT ja maahanmuuttajien kotoutus

Maahanmuuttajien kotoutuminen ja suomen kielen oppiminen – keskustelutaidon ratkaiseva merkitys