Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Jyväskylän Salonkiorkesterin PIENI ILTASOITTO 26.3.2026

Konsertti torstaina 26.3.2026 klo 19.30 – 20.15 Palokan koululla.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Pienessä iltasoitossa kuullaan mm. uusia luontoaiheisia sävellyksiä Lasse Heikkilältä sekä tuttuja klassikoita mm. Oskar Merikannolta ja Edward Elgarilta. Orkesteria johtaa Janette Rantanen.

Ennen konserttia, klo 18 – 19.15, voit tulla seuraamaan orkesterin avoimia harjoituksia ja soitinesittelyjä sekä perehtymään historiaan.

Jyväskylän Salonkiorkesterilla on pitkä historia: se sai alkunsa v. 1916 perustetusta Jyväskylän Amatööriorkesterista. Orkesteri oli merkittävä toimija kaupungin musiikkielämässä kolmen vuosikymmenen ajan, kunnes sen toimintoja ja soittajia siirtyi mm. v. 1948 perustettuun Jyväskylän musiikkiopistoon.

Amatööriorkesteri alkoi toimintansa uudelleen v. 1977. Nykyinen nimi ”Jyväskylän Salonkiorkesteri” on vuodelta 1994.

Orkesterissa voit kuulla viulujen, sellojen, pianon, huilujen, oboen ja klarinetin yhteissoitantaa. Meille ovat sydäntä lähellä klassisen musiikin teokset eri aikakausilta sekä elokuva- ja viihdemusiikki.

Vapaaehtoinen käsiohjelma- ja kannatusmaksu 10 €.

Konsertti järjestetään yhteistyössä Jyväskylän kansalaisopiston kanssa.

Muita juttuja

Digitaalinen havainnekuva vaaleista, moderneista kerrostaloista vihreässä ympäristössä.

Uuden JVA:n vuokrakerrostalon rakentaminen on käynnissä osoitteessa Pölkintie

Mari Vääränen poseeraa hailean sinisen taustan edessä.

Moni meistä on oppinut ajattelemaan, että kipu tai

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Vaivaisenluu

Tämä voi aiheuttaa kipua ja turvotusta isovarpaan tyveen ja myös päkiään. Usein vaivaan liittyy myös vasaravarvasmuodostumia. Vaivaisenluu on hyvin yleinen vaiva (25-35%) ja huomattavasti yleisempi naisilla kuin miehillä (15:1).

Viihdekuoro JyväSet täyttää tämän vuoden aikana pyöreät 50 v

Viihdekuoro JyväSet 50 vuotta – opintopiirin kuorosta pelimannikuoron ja kamarikuoron kautta viihteelliseksi sekakuoroksi.

Palokan Yhtenäiskoululla konsertoitiin

Tammenlehvän Keski-Suomen Perinneyhdistys ry järjesti suuren konsertin Palokan Yhtenäiskoululla, joka oli samassa paikassa jo kymmenettä kertaa.