Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Jyväskylä Muay Thai juhli kahta Suomen mestaruutta

Palokan Kirrissä toimiva Jyväskylä Muay Thai saavutti huikeaa menestystä Lahdessa järjestetyissä thainyrkkeilyn SM-kisoissa 14.–16. helmikuuta. Seura toi kotiin kaksi suomenmestaruutta ja neljä SM-hopeaa.
Riitu Taponen ja Piritta Kuronen TMT. Kuva: Oskari Juhonen
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Naisten -60 kg sarjassa Eveliina Rauhansalo nappasi SM-kullan, ja -67 kg sarjassa mestaruuden vei Riitu Taponen. Rauhansalo on menestynyt myös kansainvälisesti – hän voitti EM-hopeaa viime marraskuussa.

Vuosien työ toi tulosta

Mestarit valmistautuivat SM-kisoihin huolella. Taponen kertoo, että harjoittelu alkoi jo viime vuonna ja sisälsi paljon tekniikka-, voima- ja fysiikkatreenejä sekä sparria.

Rauhansalo joutui kohtaamaan haasteita aivan kisojen alla.

— Sairastuin viikko ennen ottelua ja olin usean päivän vuoteen oma. Taustalla on kuitenkin vuosien sitoutunut ja suunnitelmallinen harjoittelu, paljon sparrireissuja ympäri Suomea sekä kilpailuja niin thai- kuin potkunyrkkeilyssä. Tällä reseptillä tulosta syntyy, hän sanoo.

Tiukkoja otteluita ja itseluottamusta

Ottelijat osoittivat kehässä varmuutta ja sisukkuutta.

Taponen taisteli ensimmäisen erän tappion ja semifinaalin tuoman väsymyksen jälkeen upeaan voittoon, mikä kertoo hänen määrätietoisuudestaan.

Rauhansalon kokemus yli 30 ottelusta näkyi varmuutena ja pelisilmänä – hän pystyi lukemaan ottelun kulkua ja hyödyntämään tehokkaimmat tekniikat vastustajaansa vastaan.

Molemmat mestarit olivat tyytyväisiä voittoihinsa.

— SM-kullan voittaminen tuntui todella hyvältä, etenkin kun annoin kaikkeni finaalissa. Voitto tuli yllätyksenä, koska ottelu oli mielestäni todella tasainen, Taponen kertoo.

Rauhansalon mestaruus oli odotettu, mutta merkittävä saavutus.

— Meillä oli valmentajani Minh Len kanssa vahva usko siihen, että tuomme mestaruusvyön kotiin. Finaali meni hyvällä rutiinilla ja voitto oli selkeä.

Minh Le, Eveliina Rauhansalo ja Kristoffer Björkskog. Kuva: Oskari Juhonen.

Katse kohti MM-kisoja

Rauhansalo kertoo, että EM-hopea toi varmuutta tekemiseen ja vähensi stressiä.

Seuraavana tavoitteena hänellä on edustaa Suomea toukokuun thainyrkkeilyn MM-kisoissa ja taistella MM-mitalista. Hän aikoo myös osallistua potkunyrkkeilyn SM-kisoihin – tavoitteena tietysti kulta.

Jyväskylä Muay Thai toivoo, että SM-menestys innostaa uusia ja vanhoja harrastajia jatkamaan pitkäjänteistä harjoittelua.

— Valmentajille ja seuratoimijoille mitalit ovat kiitos kaikista salilla vietetyistä tunneista. Tätä tehdään rakkaudesta lajiin, seura kommentoi. — Koskaan ei saa luovuttaa tai aliarvioida omia kykyjä!

Muita juttuja

Palokka on saanut uuden hyvinvoinnin ja luovan työn

Tervetuloa Jyväskylän naislaulajien kevätkonserttiin maanantaina 4.5. Palokan koulukeskukseen

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Liikuntakeskus Klub1 Palokka avataan 12.8. klo 12!

Liikuntakeskus Klub1 avaa toisen liikuntakeskuksen Palokkaan viikon kuluttua. Liikuntakeskus avataan entisen Terran tiloihin, Palokanorsi 12.

KETUN HÄNNÄNPÄÄ JA MUITA PEUKALOMAISIA JUTTUJA

Asutusalueiden lähiluonnon merkitystä ei voi koskaan korostaa liikaa. Se, että asutuksen, koulujen ja päiväkotien lähelle varataan retkeilyyn ja virkistykseen sopivia kohteita, on todellista asukkaiden hyvinvoinnista huolehtimista.

Palokan Viihdelaulajat on vuoden palokkalainen

Nimeäminen julkistettiin Palokan kulttuuripäivien avajaistilaisuudessa Palokan kirjastolla.