Auta meitä kehittämään Palokka-lehteä

(6 kysymystä)

Mehuaseman tuotantokausi 2025 on päättynyt

Lions Club Jyväskylä/Jyvässeutu Ry on tarjonnut Jyväskylän ja ympäristön ihmisten kaipaamaa palvelua – omenoiden mehustamista.
Mainos

Sopisiko mainoksesi tähän?

Tätä palvelua eivät markkinaehtoiset toimijat ole kyenneet riittävissä määrin tarjoamaan, joten asiakaskuntamme on laaja ja vakiintunut sekä myönteisesti tarjottuun palveluun suhtautuvaa.

Näin olemme saaneet myös kohtuullisen korvauksen talkootyöpanoksille ja työilmapiirin mehuasemalla korkealle tasolle. Palvelumme työllistää oman jäsenistömme lisäksi monia yhteistyökumppaneita – paikallisia yhdistyksiä, jotka lähettävät mehuasemallemme talkootyövoimaa.

Mehuaseman kuudestoista tuotantokausi päättyi tuotantolaitteiden puhdistustalkoisiin. Samainen tuotantolaitteisto siirrettiin varastoon odottamaan ensi syksyä ja uutta omenasatoa.

Tuotantotauon aikana laitteistoa kunnostetaan ja huolletaan, jotta ensi syksyksi olemme taas parhaassa mahdollisessa valmiudessa palvellaksemme omenamehuja tarvitsevia.

Tavoitteenamme on pitää tuotantomme kapasiteetti reilussa sadassa omenatonnissa – vaikka keskimäärin hieman yli kaksi kuukautta kestävän sesongin aikana asiakkaat tuovat meille omenoita seitsemästä kymmeneen tonniin. Noista omenatonneista kertyy vuotuiseksi avustusbudjetiksi tyypillisesti noin 50.000 euroa.

Nyt on aika kiittää mehutoimikuntaamme ja yhteistyökumppaneitamme sekä tietysti asiakkaitamme. Olemme jälleen saaneet kokoon avustussumman, jonka jakamiseen avustustoimikuntamme paneutuu lähikuukausina – ja monet hyväntekeväisyyskohteemme kiitollisena ottavat vastaan tarvitsemaansa apua. Klubimme avustusten jakamisen ajatuksena on tukea paikallisesti ja suoraan avuntarvitsijoita, jolloin tuki menee vähentämättömänä perille kohteisiinsa ja voimme seurata avun vaikuttavuutta.

Kansainvälisestä avustusresurssistamme Ukraina vie suurimman osan, koska siellä inhimillinen hätä on nyt suurimmillaan. Olemme mukana lionien ambulanssi- ja kamina-projekteissa, joilla Lions-yhteisö pyrkii lievittämään erityisesti ukrainalaisten siviilien kokemaa tuskaa.

Kiitos kaikille mukana olleille ja tervetuloa mukaan myös ensi vuonna.

Muita juttuja

Palokka on saanut uuden hyvinvoinnin ja luovan työn

Juttusarjan 1. osa.

Sopisiko mainoksesi tähän?

Mainos

Lisää luettavaa

Kasvoja peittävät hunnut kiellettävä

Useissa suomalaisissa kaupungeissa on päädytty kieltämään kasvoja peittävät asusteet kouluissa, joko aiheutuneiden ongelmien johdosta tai tehden päätöksen ennakolta. Esimerkiksi Vantaa, Turku ja Tampere ovat päätyneet toimimaan asiassa.

”Järki hoi älä jätä” –onko tekoälymessu uhka vai mahdollisuus?

Helsingin Paavalinkirkossa järjestettävä tekoälymessu herättää kysymyksiä: voiko tekoäly tuoda mitään merkityksellistä jumalanpalvelukseen, vai jääkö se vain pinnalliseksi jäljitelmäksi?

Kirkolliset ilmoitukset

Kastetut, kuulutetut ja kuolleet.